Lassi Niininen on aloittanut 4.9. lähtien Vihreiden Keski-Suomen piirin uutena toiminnanjohtajana!

Yhteiskunnallisista aiheista ja politiikasta kiinnostunut Niininen on valmistunut tänä kesänä filosofian maisteriksi kotoisasta Jyväskylän yliopistosta, pääaineenaan viestintä. Kokemusta Lassilla on ennestään esimerkiksi viestintätoimistomaailmasta sekä laajasti myös järjestökentiltä.

Suhteellisen uutena Vihreänä toimijana Niininen toivoo voivansa tuoda tuoretta perspektiiviä sekä viestintä- ja järjestöosaamista toimintaan, mutta samalla hän on innokas oppimaan ja kerryttämään kokemusta vihreästä alue- ja kuntapolitiikasta.

”Olen innoissani mahdollisuudesta päästä työskentelemään Keski-Suomessa vihreän politiikan hyväksi itselleni tärkeiden arvojen ja teemojen parissa – kiinnostavampaa ja sopivampaa työpaikkaa valmistumisen jälkeen on vaikea kuvitella! Olen asunut Jyväskylässä nyt kuusi vuotta, ja on hienoa että tämän työn myötä Jyväskylä ja Keski-Suomi pysyvät edelleen kotipaikkanani. Toiminnanjohtajana haluan olla alueen toimijoille helposti lähestyttävä sekä tarjota tukea ja osaamista alueen Vihreiden yhdistysten kasvulle ja kehitykselle”.

Uuden toiminnanjohtajan tavoittaa sähköpostitse osoitteesta lassi.niininen@vihreat.fi tai puhelimitse numerolla 050 3833022