Kolumni Jämsän Seudussa 14.3.2011
Mari Äikäs
Minulla on onni kuulua sellaisten ihmisten lähipiiriin, jotka jakavat innostukseni puhtaaseen ruokaan. Vanhempani kalastavat ja pitävät kanoja, äitini leipoo paikkakunnan rukiista maailman parasta leipää. Muutama ystävä viljelee kotitarpeiksi perunoita, porkkanoita ja palsternakkaa, joita he avokätisesti lahjoittavat ystävilleen sadonkorjuun aikaan. Kesäisin ja syksyisin marjastetaan ja sienestetään porukalla. Itse tehty omenasose saa kaurapuuron maistumaan ja höyrymehu helpottaa flunssan kourissa kituvan oloa. Aidosta ravinnosta tulee kylläisen olon lisäksi hyvä mieli ja omatunto.
Kaupassa käydessä paljastuu luonnonmukaisen ravinnon haittapuoli: hinta. Litran tavallista rasvatonta maitoa saa 85 sentillä, luomumaito maksaa 1,75. Luomutomaattien kilohinta verrattuna torjunta-aineellisiin verrokeihin on jopa puolitoistakertainen. Mielestäni meidän pitää kansallisesti tukea luomu- ja lähiruokatuotantoa siten, että se olisi kaikkien ulottuvilla eikä vain harvojen herkkua. Lähellä tuotettu kotimainen luomuruoka on ekologinen valinta.
Tarja Cronberg on Suomen brändityöryhmän toimeksiannosta ryhtynyt vetämään Mikkelissä luomuinstituuttia, jossa yhdistetään luomututkimus, liiketoimintamallit ja yhteistyö yrittäjien kanssa. Suuret suomalaiset lihatalot ovat valittaneet, että luomulihan kysyntä on suurempi tiloilta tuleva tarjonta. Jämsä on pitkien perinteiden maanviljelyspitäjä. Miksi luomutuotanto ei ole meillä päässyt alkuun?
Edullista suomalaista kausiruokaa saat, kun viipaloit uunipellille perunoita, porkkanoita, lanttua ja palsternakkaa. Pirskottele päälle hyvää rypsiöljyä ja ripottele ruokalusikallinen fariinisokeria tai hunajaa, 225 astetta, puoli tuntia. Pikkuisen suolaa makua tasaamaan.
Tätä kirjoittaessa seuraan pelottavia uutisia Fukushimasta. Samalla muistan, milloin valitsin Vihreät omaksi puolueekseni. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.