Kategoria: koulu

  • Tavoitteena maailman paras koulu

    Suomi elää osaamisesta tänään ja vielä vahvemmin tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa hyvää koulutusta arvostetaan ja osaajista kilpaillaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomalainen koulu saa tunnustusta maailmanlaajuisesti. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten nuorten osaaminen on edelleen erinomaista, joskin nähtävissä on myös selkeitä huolenaiheita. Mm. alueellisiin eroihin oppimisessa ja sukupuolten välisiin oppimistuloksiin on syytä kiinnittää huomiota. Elinikäisen oppimisen valmiudet,…

  • Suomi elää osaamisesta

    Suomi elää osaamisesta tänään ja vielä vahvemmin tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa hyvää koulutusta arvostetaan ja osaajista kilpaillaan. Osaamisen vahvistamisen sijaan on maamme hallitus leikannut tällä kaudella koulutuksesta arviolta 900 miljoonaa euroa.

  • Laadukas koulutus on yhteiskuntamme perusta

    [Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 13.09.2018] Koulutusjärjestelmämme varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin on ollut Suomen menestyksen tae vuosikymmeniä. Sen aikaansaamat oppimistulokset olivat vielä jokin aika sitten kansainvälistä huipputasoa, ja siihen tultiin tutustumaan joka puolelta maailmaa. Viime vuosina huipulta on tultu alas. Erot hyvin ja heikosti pärjäävien välillä ovat revenneet, ja erityisesti poikien oppiminen huolestuttaa. Ennen viime eduskuntavaaleja näytti vallitsevan vankka poliittinen…