Kategoria: Mielipidekirjoitukset
-
Monimuotoisuuskato on pysäytettävä
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen, mitä se tarkoittaa? Vasta uutisoidun laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi hyönteisten määrä on osalla lajeista vähentynyt huomattavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Hyönteiskadolla voi olla ihmisen kannalta vakavia seurauksia, sillä iso osa ekosysteemien toiminnasta on niiden varassa, kuten hyönteispölytteisten kasvien pölytys. Hyönteisten väheneminen voi esimerkiksi vaarantaa ruuan tuotannon ja haitata ravinteiden kiertoa. Me…
-
Kirjastosta eväät monipuoliseen lukutaitoon
Lukutaito ja kyky hankkia itselleen merkityksellistä ja luotettavaa tietoa ovat nyky-yhteiskunnan perustaitoja. Koulutuksessa näitä taitoja rakennetaan esikoulusta ja peruskoulusta alkaen aina korkeakouluihin saakka.
-
Hiilinielu kasvaa vain kun hakkuut vähenevät
Luonnonvarakeskuksen viimeisimmät ennusteet metsien hiilinieluista kertoivat, että metsissä olisi reilusti puuta hakattavaksi. Ilmastopaneelin tuore raportti kuitenkin kyseenalaistaa nämä ennusteet. Ilmastopaneelin mukaan erilaiset metsän kasvumallit ennustavat metsien hiilinieluja ja hakkuumahdollisuuksia hyvin eri tavoin. Muun muassa tästä syystä vain yhden mallin perusteella tehtäviin toimiin sisältyy suuri riski tehdä vääriä johtopäätöksiä. Mallien ennustamiin hakkuumäärin liittyy kaksi riskiä: joko…
-
Soteuudistuksen palattava juurilleen
Viimeisen 12 vuoden ajan on väännetty uutta sotea Suomeen. Tuloksena on keskeneräinen sillisalaatti, josta ei oikein kukaan ota enää selvää. Uudistuksen lähtökohta oli erinomainen. Tarkoituksena oli selkeyttää hoitopolkuja, taata perusterveydenhuollon palvelut, yhdenmukaistaa palvelukenttää, saada ns. yhden luukun periaatteella sekä terveydenhuollon palveluja että sosiaalipalveluja, keventää hallintoa ja näiden kautta säästää soten kuluissa. Kannatan jokaista näistä tavoitteista.…
-
Vähäpäästöiseen liikenteeseen
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat noin viidennes Suomen kokonaispäästöistä. Niiden vähentäminen onkin ykkösprioriteetti kansallisissa ilmastotoimissamme. Moni on ehdottanut takarajaa uusien bensa- ja diesel-autojen myynnille. Se ei kuitenkaan juurikaan vähennä päästöjä ennen päätettävää myyntikieltovuotta, eikä jo myytyjen autojen päästöjä sen jälkeenkään. Tarvitaan laajempaa keinovalikoimaa. Vuosi vuodelta kiristyvä vero-ohjaus on myyntikieltoa joustavampi toimi. Auto- ja ajoneuvoverojen päästöporrastuksen tuntuva kiristys…
-
Keski-Suomi on elinvoimainen
Keski-Suomen maakuntamme on vetovoimainen, elinvoimainen ja innovatiivinen. Yritysten ahkerasta työnteosta kertoo se, että kolmessa vuodessa työttömien määrä on vähentynyt yli 20%. Alueen vetovoimaisuus on kasvattanut työllisten määrää yli 5%. Elinvoimaisuudesta ja vahvasta aluetaloudesta kertova arvonlisäys on ollut viime vuodet kasvussa saavuttaen vuonna 2017 +2,8 prosentin lisäyksen edellisvuodesta. Uuden oppimishalukkuutta ja innovaatiotoimintaa voidaan tarkastella julkisten ja…
-
Sote-uudistus ei tuo terveyspalvelujen markkinoita
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen kohtalo on vaakalaudalla. Eikä ihme, sillä hallituksen esitys ei vastaa uudistuksen alkuperäisiin tavoitteisiin. Hoitoketjut eivät muutu sujuvammiksi, eivätkä terveydenhuollon kustannukset laske. Kritiikkiä ei ole tullut ainoastaan markkinatalouden vastustajilta vaan myös kannattajilta. Kriitikoiden keskuudessa vallitsee epäilys esitetyn valinnanvapausmallin toimivuudesta. Näitä epäilyksiä vahvisti entisestään talouspolitiikan arviointineuvoston tammikuun loppupuolella julkistama raportti. Neuvosto piti epävarmana…
-
Kerran hävinnyttä lajia ei saada koskaan takaisin
Lokakuussa 2018 julkaistu hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n ilmastoraportti esitteli vaihtoehtoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vaihtoehdoilla on erilaisia vaikutuksia talouteen, tarvittaviin investointeihin, kulutukseen ja mikä tärkeintä, ilmastonmuutoksen nopeuteen. Vaihtoehtoja valittaessa tulee ilmastovaikutusten ja taloudellisten näkökulmien lisäksi huomioida valintojen vaikutus muiden lajien hyvinvointiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Vaihtoehtojen vaikutus ilmastonmuutosnopeuteen on lajien kannalta kriittinen, koska muutosnopeus vaikuttaa lajien todennäköisyyteen selvitä…
-
Varhaiskasvatuksen suhdeluvuilla kikkaillaan
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi huomautuksen Jyväskylän varhaiskasvatuksen järjestämisestä (KSML 8.1.). Ryhmäkoot sekä aikuisten ja lasten väliset suhdeluvut eivät täytä huomautuksen mukaan lain vaatimuksia. Todellisuus ei ole kuitenkaan mustavalkoinen. Ryhmiä tarkastellaan käytännön arjessa sekä hallinnon tasolla eri tavoin. Tämä on sinänsä ymmärrettävä ratkaisu säästötalkoiden jälkimainingeissa ja perusteluja ratkaisulle löytyy. Jyväskylä ei ole suinkaan ainoa…
-
Puolet Suomen luontotyypeistä uhanalaisia
Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin mukaan noin puolet Suomen luontotyypeistä on uhanalaisia. Esimerkiksi metsäluontotyypeistä noin 75 ja suoluontotyypeistä yli 50 prosenttia on uhanalaisia. Uhanalaistumisen suurimpia syitä ovat selvityksen mukaan metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitus, pellonraivaus sekä rakentaminen ja vesien rehevöityminen. Suunnan on muututtava. Tarvitaan tekoja, jotta Suomen luonnon monimuotoisuus ei jatka heikkenemistään. Luontotyyppien suojelua, ennallistamista ja hoitoa…