Avainsana: aluevaalit
-
Elma Hyöky ja Meri Lumela: Talous ja toiminta tasapainoon hyvinvointialueella
Parhaillaan valmistellaan hyvinvointialueen talousarviota vuodelle 2025. Talouden ja toiminnan tasapainoa on haettava edelleen määrätietoisesti, mutta realistiselta pohjalta, jotta voidaan varmistaa palveluiden laatu ja saatavuus. Kaikkea toimintaa ja vaihtoehtoisia palveluiden järjestämisen tapoja on arvioitava tutkitun tiedon pohjalta ja uutta kokeiltava rohkeasti. Päätöksenteon pohjaksi julkisen, yksityisen ja järjestöjen kanssa tuotetun palvelun kustannusrakennetta, saavutettavuutta ja laatua on kyettävä…
-
Ryhmäpuheenvuoro maakuntavaltuustossa 29.11.2024: Talousarvio 2025 ja talous- ja toimintasuunnitelma 2025-2027
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät maakuntavaltuutetut, ja kaikki Keski-Suomen tulevaisuudesta kiinnostuneet, Tänään keskustelemme Keski-Suomen liiton talousarviosta vuodelle 2025 ja talous- ja toimintasuunnitelmasta vuosille 2025–2027. Puhumme siis maakuntamme suunnasta: siitä, mihin suuntaamme voimamme, varamme ja visiomme. Vihreä valtuustoryhmä hyväksyy esityksen vuoden 25 talous- ja toimintasuunnitelman näillä saatesanoilla. Ensiksi haluamme kiittää esityksestä, jonka mukaan kuntien jäsenmaksuosuudet pidetään ennallaan.…
-
Katri Savolaisen puheenvuoro hyvinvointialueen vuoden 2024 syksyn talousarviomuutoksiin 12.11.2024
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja aluehallituksen jäsenet, Hyvinvointialueen neljännesvuosikatsauksessa ja päätöksenteossa olevassa syksyn 2024 talousarviomuutoksissa nousee esiin sama huolestuttava ilmiö. Molemmissa realisoituu merkittävä ero suunniteltujen ja toteutuneiden eurojen välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että palveluiden ostojen kulujen arviointi on ollut erittäin epäonnistunutta. Tämä on ongelma, jota ei voi noin vain ohittaa. Tämä tilanne on hyvin…
-
Meri Lumelan ryhmäpuheenvuoro lähetekeskustelussa hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksestä 12.11.2024
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, Talousarvio ohjaa Keski-Suomen hyvinvointialueen toimintaa ja resurssien kohdentamista seuraavalle vuodelle. Talousarvion tulee olla realistinen ja tavoitteellinen siten, että sillä voidaan varmistaa palveluiden saatavuus, toiminnan tehokkuus ja taloudellinen kestävyys. Vihreä ryhmä ilmaisee huolensa kaikkien mainittujen tavoitteiden toteutumisesta. Tätä huolta lisää tänäkin vuonna jatkunut kustannusten ennakoimaton ja merkittävä kasvu. Nyt esitetyistä säästötoimenpiteistä…
-
Anna Puupponen: Ratkaiseeko hoitajamitoituksen keventäminen hoitajapulan?
Kansanedustaja Ville Väyrynen (kok.) arveli Instagram-tilillään (29.9.), että hallituksen esittämä hoitajamitoituksen keventäminen parantaisi hoivan saatavuutta. Hänen mukaansa tämä olisi ratkaisu hoitajapulasta kärsiville yksiköille hoitajaresurssin vapautuessa toisista yksiköistä. Suomessa vanhuspalveluiden ongelmia ratkotaan usein tällä tavoin. Kun on pulaa hoitajista tai tarjottavista palveluista, niistä leikataan. Jyväskyläläinen yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger kertoi Ylen jutussa (26.9.), miten Suomessa vanhuspalvelut…
-
Leena Lyytinen: Perhekeskusmalli tuo kaikki perhepalvelut saman katon alle
Vuonna 2016 käynnistettiin lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), jota jatketaan myös kuluvalla hallituskaudella. Vaikka LAPE-muutosohjelma ei sanana juuri hyvinvointialuevaaleissa ole esiintynyt, haluan nostaa tämän äärimmäisen tärkeän asian esiin. LAPE-muutosohjelmassa kehitetään perhekeskuksia sekä lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea arjessa. Ohjelmaan kuuluvat myös matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä lastensuojelun monialaisuus. Ohjelman tarvoitteena on lasten, nuorten…
-
Meri Lumela: Kestävillä ratkaisuilla edistetään hyvinvointia Keski-Suomessa
Vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille siirtyvät palvelut ovat keskeinen osa ihmisten sujuvaa arkea. Uudistuksen tavoitteiden eli saavutettavien, oikea-aikaisten ja vaikuttavien palveluiden toteutuminen edellyttää tiivistä ja sujuvaa yhteistyötä hyvinvointialueen ja kuntien välillä. Pienten pulmien kasvamista isoiksi ongelmiksi ehkäistään kestävällä tavalla huolehtimalla siitä, että tarjoamme riittävää ja oikea-aikaista tukea ja apua tarvitseville. Erityisesti on pidettävä huolta lasten ja…
-
Anna-Kaarina Autere: Auta vanhempaa, autat lasta
Maria Kaisa Aula haastoi 12.1. sanomalehti Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan aluevaaliehdokkaita tekemään yhdessä Keski-Suomesta lapsi- ja perheystävällistä maakuntaa. Otan mielelläni tämän haasteen vastaan ja nostan esiin yhden toimijaryhmän, jonka merkitys ei ole ollut riittävän konkreettisella tavalla esillä julkisessa keskustelussa: lastensuojelu- ja perhejärjestöjen tekemän ennaltaehkäisevän, moninaisten perheiden hyvinvointia ja jaksamista edistävän työn. Tätä työtä tehdään myös monissa…
-
Emilia Lakka: Yhdenvertaisuus osaksi kaikkea päätöksentekoa hyvinvointialueella
Tuleva hyvinvointialueuudistus tarjoaa mahdollisuuden pohtia uudestaan Keski-Suomen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden kokonaisuutta. Jotta se pystyy lunastamaan lupaukset yhdenvertaisista ja laadukkaista palveluista kaikille hyvinvointialueen asukkaille, joutuvat aluevaaleissa valittavat päätöksentekijät perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Miten saadaan rakennettua yhä vaikuttavampia palveluita, kun käytettävissä olevat resurssit eivät nouse palveluiden tarpeen kasvaessa ja väestömme ikääntyessä? Miten palvelut kannattaa sijoittaa, jotta jokainen…
-
Minna Myllymäki: Ihmiseltä ihmiselle – turvallisesti kohti alueuudistusta
Aluevaalien alla Keski-Suomen Vihreillä on kolme teemaviikkoa, joista ensimmäisen aiheena on turvallisuus. Tämä blogikirjoitukseni alustaa keskiviikon webinaaria, jonka aiheena on Turvallisesti tulevaisuuteen. Myös Keski-Suomen Vihreiden aluevaaliohjelmassa turvallisuus on yhtenä kantavana teemana. Tervetuloa seuraamaan keskustelua https://fb.me/e/2OY26cPzI * * * * * Valtioneuvoston sekä sisäisen turvallisuuden portaalin Tuovin selontekojen mukaan Suomi on maailman turvallisin maa. Wikipediassa turvallisuus määritellään…