Avainsana: hiilineutraalius
-
Tuija Mäkinen ja Lea-Elina Nikkilä: Keski-Suomen askelmerkit vähähiiliseen kiertotalouteen
Keski-Suomen liitossa valmistellaan parhaillaan uutta maakuntastrategiaa vuosille 2025 – 2050. Nähtävillä olleessa luonnoksessa maakunnan elinvoima nojaa liikaa perinteiseen teollisuuteen, raaka-aineiden kulutukseen ja biotaloudessa erityisesti metsätalouteen. Uusiutuvien raaka-aineiden jalostusastetta on nostettava kunnianhimoisesti ja materiaalien kiertotaloutta on tehostettava. Parhaimmillaan kiertotalous on Keski-Suomelle suuri mahdollisuus, johon liittyy paljon kasvu- ja kehittämispotentiaalia, koulutusosaamista, tutkimusta ja uusia innovaatioita. Kestävä talous…
-
Nyt tarvitaan ryhtiä ilmastotoimiin
Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Suomen hallituksen tavoite on vielä astetta kunnianhimoisempi, sillä se linjaa maamme saavuttavan hiilineutraaliuden jo vuonna 2035. Suomessa päästöt ovatkin jo joitain vuosia laskeneet, mutta tahti ei missään nimessä ole riittävä. Näin toteaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tuoreessa päästöennusteessaan. Etlan mukaan suomalaisten tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen tulisi vähentyä vuosittain…