Avainsana: ilmastonmuutos
-
Katri Savolainen: Kestävä ympäristöpolitiikka on myös vaikuttavaa mielenterveyspolitiikkaa
Ympäristökriisit, kuten ilmaston lämpeneminen ja luontokato vaikuttavat niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteemme monella eri tavoin. Vaikutukset voivat olla suoria esimerkiksi pandemioiden tai sään ääri-ilmiöiden kautta, tai ne voivat olla välillisiä, jolloin ne saavat aikaan esimerkiksi eriarvoistumisista ja ilmastopakolaisuutta vaikuttaen niiden kautta laajasti myös mielen hyvinvointiin. Tämän lisäksi merkittävän riskin mielenterveydelle luo ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvän…
-
Emilia Lakka: Kriisissä on mahdollisuus yhtenäisyyden rakentamiseen
Rakkaat keskisuomalaiset! Olemme viime vuosina kulkeneet kriisistä kriisiin, ilman todellista mahdollisuutta pysähtyä ja luoda kokonaiskuvaa meitä ympäröivän maailman muutoksista sekä Suomen tulevasta roolista sen osana. Koronakriisin alkaessa Sanna Marinin hallituksen kunnianhimoiset suunnitelmat uudenlaisen, kestävämmän ja oikeudenmukaisemman, suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi saivat tilapäisen iskun. Kriisin kestoa ja pandemian hurjia inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia kukaan tuskin osasi ennakoida.…
-
Koronaviruskriisistä toivutaan kuntien kestävillä investoinneilla
Elvytykseen suunnattavaa tukea olisi tarpeen suunnata kuntien kiinteistöjen korjaamiseen ja uudisrakentamiseen.
-
Nyt tarvitaan ryhtiä ilmastotoimiin
Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Suomen hallituksen tavoite on vielä astetta kunnianhimoisempi, sillä se linjaa maamme saavuttavan hiilineutraaliuden jo vuonna 2035. Suomessa päästöt ovatkin jo joitain vuosia laskeneet, mutta tahti ei missään nimessä ole riittävä. Näin toteaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tuoreessa päästöennusteessaan. Etlan mukaan suomalaisten tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen tulisi vähentyä vuosittain…
-
Arvot esiin valtion budjetissa
Tämän hallituskauden päättyessä Suomen ilmastopolitiikka laahaa tavoitteista jäljessä, oppimistulokset laskevat ja köyhien tilanne on heikentynyt. Saastuttavia fossiilienergian tukia ei ole leikattu euroakaan. Sen sijaan koulutuksesta on leikattu noin 900 miljoonaa euroa. Sosiaaliturvan leikkauksia on tehty joka vuosi ja niitä tehdään myös ensi vuonna, vaikka talous kasvaa ja jaettavaakin jo löytyy. Noin 24 000 eläkeläistä on tällä…
-
Kolumni: Ilmastotoimien aika on nyt
Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viesti oli yksinkertainen: Mikäli emme toimi nyt, sysäämme ilmastokatastrofin tuleville sukupolville. Tarvitsemme välittömästi määrätietoisia toimia suunnan kääntämiseksi, mutta ennen kaikkea poliittista tahtoa. Suunta ei muutu, mikäli emme yhdessä tee muutosta. IPCC:n raportti osoittaa, että lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on välttämätöntä. Ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen olisi huomattavasti isompi riski ekosysteemeille ja ihmisten hyvinvoinnille.…
-
Kaikkia tarvitaan mukaan ilmastotyöhön
Olipa ihanan lämmin kesä! Mutta kolikon toinen puoli. Maataloustuotanto kärsi kuivuudesta ja monilla kaivo on tyhjänä. Siis kyseessä ruoka ja vesi, elämän perustat. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo täällä. Miten käy tulevien sukupolvien elinolosuhteille? Kunta ja me kuntalaiset olemme tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Haasteellisena tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen nopeasti; vertailukohtana on vuoden 1850…
-
Ilmastonmuutoksen hillinnällä on kiire
Heinäkuun 2018 keskilämpötila, 19,6 astetta, oli Suomen yli satavuotisen mittaushistorian korkein. Muuallakin Euroopassa kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen helteinen.