Avainsana: kuntatalous
-

Miksi uutta virastotaloa ei pitäisi rakentaa ainakaan juuri nyt
Hyvinvointialueelta jää todennäköisesti lisää tiloja tyhjilleen huolimatta valituksesta, jonka Joutsan kunta erittäin aiheellisesti on tehnyt. Tyhjiä tiloja on jo nyt. Ne pitää saada käyttöön, eikä jättää mahdollisia vuokralaisia odottamaan ja rapistumaan. Vanhan korjaamista moititaan usein liian kalliiksi uuden rakentamiseen verrattuna, mutta perusteellisia vertailuja kustannuksista ei kuitenkaan esitetä väitteen tueksi. Arkijärjellä ajattelisimme, että uudenkarhean rakennuksen remontoiminen…
-
Koronaviruskriisistä toivutaan kuntien kestävillä investoinneilla
Elvytykseen suunnattavaa tukea olisi tarpeen suunnata kuntien kiinteistöjen korjaamiseen ja uudisrakentamiseen.
-
Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon
Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomen julkistaloudessa on tulevina vuosikymmeninä useiden miljardien kestävyysvaje, joka johtuu väestörakenteen muutoksesta. Samalla useat indikaattorit ennakoivat globaalin taloustilanteen heikkenevän tulevina vuosina. Julkistalouden, niin valtion kuin kuntienkin osalta, tulisi nyt olla kunnossa, että tuleviin haasteisiin voidaan vastata. Keski-Suomessa moni kunta on kuitenkin tekemässä nyt tappiollista talousarviota. Talouden tervehdyttämiseen tarvitaan niin järkeviä investointeja, veronkorotuksia…
