Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin mukaan hallituksen talouslinja ei toimi: velka kasvaa, alijäämät syvenevät ja talous jää jälkeen verrokkimaista. Hallitus ei ole saavuttamassa talouden vahvistamistavoitteitaan nyt eikä lähivuosina.
Silti hallitus jatkaa linjaa, joka pahentaa ongelmia. Pysyvät veronalennukset pienentävät valtion tuloja miljardeilla ja hyödyttävät eniten suurituloisia sekä yrityksiä yhteisöveron kevennysten kautta. Arviointineuvoston mukaan ratkaisut heikentävät julkista taloutta pysyvästi ilman varmaa talouskasvua. Samalla pienituloisilta leikataan.
Hyvinvointialueet ovat tästä linjasta selvä esimerkki. Lausuntokierroksella olevan lakiluonnoksen mukaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikattaisiin vuoteen 2029 mennessä yhteensä noin 390 miljoonaa euroa. Vaikka Keski-Suomi kuuluisi pienimpien leikkausten alueisiin, ei tilanteemme ole helppo.
Olemme jo arviointimenettelyssä, tehneet historiallisen suuret alijäämät ja joutuneet supistamaan palveluverkkoa rajusti erityisesti reuna-alueilla. Leikkaukset kohdistuvat alueeseen, jossa palvelut on jo karsittu minimiin ja silti talous on syöksykierteessä.
Tilannetta pahentaa se, että jatkossa väestön palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin vain noin 60 prosenttia. Keski-Suomessa väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa, mutta rahoitusmalli vastaa tähän leikkauksin. Samalla siirtymätasausta ajetaan alas ja osa sen kustannuksista siirretään hyvinvointialueille.
Kun rahoitusmallin tietopohja on jo valmiiksi epäluotettava, eivät lakiluonnoksen korjausmahdollisuudet riitä paikkaamaan järjestelmän rakenteellisia puutteita. Keski-Suomen näkökulmasta tulevat vuodet näyttävät synkiltä, vaikka suurimmat säästöt on jo tehty.
Onneksi vaihtoehtoja on. Vihreiden vaihtoehdobudjetti tarjoaa talouslinjan, joka ei perustu velkarahoitteisiin veronalennuksiin, vaan veropohjan vahvistamiseen, tehottomien yritystukien karsimiseen sekä kasvua ja hyvinvointia tukeviin investointeihin. Se tasapainottaa taloutta oikeudenmukaisesti – ei heikoimmilta leikkaamalla.
Suomi tarvitsee talouslinjan, joka korjaa ongelmat eikä pahenna niitä. Vihreä vaihtoehto on tähän oivallinen.
Hanna Jämsä, kunta- ja aluevaltuutettu

