Väestön liikunnan harrastamista on pyritty lisäämään viime vuosikymmenien aikana satojen erilaisten terveyden edistämishankkeiden avulla. Osittain nämä hankkeet ovat onnistuneet, sillä suomalaiset harrastavat vapaa-ajallaan enemmän liikuntaa kuin koskaan ennen.
Hankkeista ja ohjauksesta huolimatta suomalaiset eivät liiku tarpeeksi, sillä lisääntynyt vapaa-ajan aktiivisuus ei pysty kompensoimaan liikunnan vähenemistä sekä työssä että arjessa. Yleinen ongelma on myös se, ettei li
ikuntaneuvonta tavoita tai vaikuta juurin niihin henkilöihin, jotka liikunnasta eniten hyötyisivät. Vapaa-ajan liikunta on siirtynyt kalliisiin kuntokeskuksiin, jotka edellyttävät maksukykyä ja sitoutumista ja suomalaisiin perinteisiin kuuluva
hyötyliikunta, kuten esimerkiksi marjastus ja pihatyöt, houkuttelevat lähinnä varttuneempaa ikäpolvea.
Mikä sitten saisi ihmiset liikkumaan? Tanskalaistutkimuksessa selvitettiin syitä, miksi ihmiset pyöräilivät työ- ja vapaa-ajan matkansa. Yksi sadasta pyöräili parantaakseen suorituskykyään ja muutama parantaakseen terveyttään. Kumpikaan edellä mainituista ei siis ollut kovinkaan kummoinen motivaattori. Sen sijaan vajaa viidesosa ilmoitti pyöräilevänsä siksi, että se on halpaa ja lähes 70%:a siksi, että pyöräily on helppo, nopea ja mukava tapa päästä
paikasta toiseen.
Arkiliikkumisen hinta, helppous ja hauskuus ovat riippuvaisia monesta eri tekijästä. Asuinalueiden kaavoitus ja turvallisuus, kauppojen ja palvelujen sijainti sekä pyörätieverkosto ja sen kunto ovat avainasemassa, kun ihmiset
tekevät liikkumisratkaisujaan. Työmatkaliikuntaan vaikuttaa myös työn kuormittavuus, mahdollisuus säilyttää vaatteita ja peseytyä töissä ja joukkoliikenneyhteyksien hinta, aikataulut, mukavuus sekä esimerkiksi mahdollisuus ottaa pyörä linja- autoon.
Liikkumattomuuden hinta on kova sekä yhteiskunnalle että yksilölle. Inaktiivinen elämäntapa lisää riskiä sairastua mm. sydän-ja verisuonitauteihin, osteoporoosiin, masennukseen ja syöpään. Lisäksi liikkumattomuus altistaa lihavuudelle, joka kasvattaa sairastumisriskia entisestään. Liikkumattomuus altistaa myös insuliiniresistenssin syntymiselle, mikä puolestaan johtaa usein tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen. Vajaalla puolella 45-74 -vuotiaista miehistä ja joka kolmannella naisella on aikuistyypin diabetes tai sen esiaste. Jos mikään ei muutu, arvioiden mukaan vuonna 2020 Suomessa on diabeetikkoja jo 2 miljoonaa. Liikuntaa lisäämällä voidaan tehokkaasti viivästyttää tai estää tyypin 2 diabeteksen puhkeaminen. Terveyden ja suorituskyvyn lisäksi liikunta parantaa myös elämänlaatua ja
mielialaa sekä lisää sosiaalista hyvinvointia.
Kolmen H:n periaate, eli halvan, helpon ja hauskan arkiliikunnan mahdollistaminen, tarkoittaa käytännössä poliittisia päätöksiä, joilla varmistetaan riittävä rahoitus joukkoliikenteelle ja kevyen liikenteen väylien lisääminen ja kunnostaminen. Terveysmenojen hillitsemisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää varmistaa henkilöstö- ja tilaresurssit erilaisten riski- ja erityisryhmien liikuntaa varten sekä tukea tutkimusta, joka etsii keinoja liikkumattomien henkilöiden motivoimiseksi terveytensä edistämiseen.
Elina Sillanpää
LitM, tohtorikoulutettava
Kunnanvaltuutettu (vihr.)