Johtajat Maarit Raappana ja Tuija Koivisto Keski-Suomen hyvinvointialueelta vastasivat (KSML 23.8.) ikääntyneiden henkilöiden vääriä hoitopaikkoja käsittelevään kirjoitukseemme (KSML 19.8.). Kommentissaan Raappana ja Koivisto tuovat esiin lääkärin päättävän sairaalasta kotiutumisen, mikäli potilaan tila ei vaadi lääketieteellistä hoitoa.

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä antaa diagnoosi- ja hoidonmäärittämisoikeiden laillistetuille lääkäreille. Lääkäreitä sitoo tämän lisäksi moni muukin lainkohta ja eettinen normisto.

Mikäli potilaan ei sairaalassa arvioida pärjäävän kotiin annettavin palveluin, ei lääkäri häntä voi kotiuttaa. Kotiuttaminen tulkittaisiin lainsäädännöllisesti heitteillejättönä. Näin ollen sairaalahoitoa on jatkettava ilman varsinaista sairaalahoidon syytä.

Tässä kohtaa tullaankin osastolla jatkoa odottavien potilaiden lukujen merkittävään eroon. Kun ikääntyvän potilaan sairaalahoidon tarve katsotaan loppuneeksi, mutta kotiutusta ei voida tehdä, alkaa viikkoja kestävä harmaa-aika.

Potilasta valmistellaan SAS-prosessiin ja lopulta käsittelyn perusteella arvioidaan, onko hän oikeutettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Reilun vuosikymmenen kokemuksella toteamme, että ne potilaat, jotka päätyvät SAS-prosessiin sairaalan kautta, saavat myönteisen päätöksen hyvin todennäköisesti.

Näitä muita osastoilla jatkoa odottavien määrä on päivätasolla ollut 37–41. Yhteenlaskettu odottajien määrä on siis merkittävästi enemmän kuin mainittu 25–28.

Mikäli sairaalapotilas tarvitsee kotona pärjätäkseen välittömästi kotihoidonpalveluita, tulee järjestää palvelutarpeen arvio. Viive tämän järjestämiseen on 1–3 viikkoa, ajoittain pidempikin.

Kokemuksemme mukaan vain harvoissa tilanteissa kotihoidon palvelut aloitetaan ilman arvioita. Mikäli palvelut katsotaan välttämättömiksi, pitkittyy kotiutuminen palveluiden alkamiseen saakka. Tämä lisää jälleen näiden turhaan osastolla sosiaalipalveluja odottavien määrää.

Raappana ja Koivisto tuovat esiin, että mikäli kotona pärjääminen entisessä ympäristössä ei enää onnistu, tämä tarkoittaa merkittävää muutosta terveydentilassa ja toimintakyvyssä. Ideaalimaailmassa näin varmasti olisikin, arkitodellisuus on kuitenkin toinen.

Ikääntyneelle valvottu yö, pieni kuumeeton flunssa tai kompastuminen ilman vammoja voi olla se toimintakyvyn romauttanut tekijä eikä kotiutuminen sairaalasta enää ole mahdollinen.

Ongelmallista on sairaalan näkökulmasta, jos SAS-prosessin edellytykset näyttävät täyttyneen jo ennen hoitojaksoa ja pyyntö prosessin käynnistämisestä tulee heti kotihoidosta. Näissä tilanteissa ympärivuorokautisen hoidon kriisipaikka olisi oikea osoite. Resurssit vain ovat täysin riittämättömät.

On arvokasta tukea ikääntyneen kotona pärjäämistä silloin, kun sillä saavutetaan riittävä huolenpito ja henkilö itse kokee sen turvallisena ja mielekkäänä. Valitettavan usein tapaamme potilaita, joiden kohdalla edellä mainitut tavoitteet eivät toteudu.

Kirjoittajat ovat vihreän aluevaltuustoryhmän jäseniä sekä lääkäreitä