Moni kantaa huolta ikääntyneistä läheisistään ja kokee tuen ja palveluiden riittämättömyyttä. Toisaalta oma tulevaisuus voi huolettaa.

Näkisin, että vanhustenhuolto vaatii satsausta laatuun ja oikea-aikuisuuteen, jotta luottamus saadaan palautettua. Samalla ratkotaan työvoiman saatavuuteen liittyviä haasteita työntekijöiden työhyvinvoinnin parantuessa ja eettinen stressin vähentyessä.

Olen seurannut yleislääkärin työssä vanhustenhoidon tilaa Jyväskylässä 15 vuoden ajan. Selvä trendi on, että kotona kotihoidon turvin asuvat ovat vuosi vuodelta heikompikuntoisia.

Valitettavan usein syntyy vaikutelma, että aiemmin rakkaasta kodista on muodostunut elämän viimeisiksi vuosiksi vankila.

Kotihoito tukee ja auttaa kotona asuvaa niin lääkehoidon, ravitsemuksen kuin hygieniankin osalta, valitettavasti sosiaaliseen kanssa käymiseen tai ulkoiluttamiseen ei ole mahdollisuuksia.

Koen ristiriitaiseksi hoitaa ikäihmisten masennusta ja yksinäisyyttä lääkkeillä.

Käynnit ovat asiakkaan tarpeisiin nähden lyhyitä ja usein hoitajat kokevat ahdistusta ja surua jättäessään vanhuksen jälleen yksin.

Näen viikottain ihmisiä, joiden edellisten vuosien ainoat kotoa poistumiset ovat lääkärikäyntejä. Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä, mitä tällainen tilanne aiheuttaa psyykkiselle toimintakyvylle.

Koen ristiriitaiseksi hoitaa ikäihmisten masennusta ja yksinäisyyttä lääkkeillä, kun toivoisin sen sijaan voivani määrätä reseptillä vähintään yhden päivittäisen antoisan keskustelun ja ulkoilun. Kotona asumisen tueksi tulisi palauttaa päiväkeskustoiminta, joka joitakin vuosia sitten säästösyistä ajettiin minimiin.

Hyvinvointialueella ikääntyvien kasvavaan avuntarpeeseen on kehitetty vastaukseksi yhteisöllistä asumista. Tässä on potentiaalia, mutta tulisi määrittää selvät kriteerit mitä ”yhteisöllisyys” tarkoittaa.

Sen tulee olla aidosti muuta kuin vanhusten vuokra-asumista: tulee olla mahdollisuus yhteiseen ruokailuun, sosiaaliseen kanssakäymiseen, viriketoimintaan ja fyysistä kuntoa ylläpitävään liikuntaan. Oikein toteutettuna yhteisöllinen asuminen voi lisätä laadukkaita elinvuosia.

Yhteisöllinen asuminen ei kuitenkaan ratkaise palveluasumisen lisääntyvää tarvetta. Tällä hetkellä pääsy palvelutaloon on jonkinmoinen lottovoitto!

Järjestelmää tulisi kehittää selvästi ennakoivampaan suuntaan eli kun avustarve lisääntyy ja omat voimavarat vähenee, tulisi prosessi käynnistää selvästi nykyistä aiemmin.

Aivan liian usein ennen tätä on pitkä, uuvuttava ja kallis sairaalahoitokierre, johon usein vielä liitetään palveluasumisen paikan jonottaminen sairaalan osastolla. Monisairaille iäkkäille kaikki muutokset ja vaihtuvat hoitopaikat lisäävät riskiä sekavuudelle, johon liittyy merkittävä hoidon tarve sekä lisääntynyt kuolleisuus.

Ennakoiva ja oikea-aikainen siirtyminen tuen portaalta seuraavalle olisi inhimillisesti ja kustannusten kannalta huomattavasti nykyistä parempi ratkaisu. Samalla jäljellä olevaa toimintakykyä pystyttäisiin säilyttämään ja tukemaan nykyistä paremmin.

Sari Kokko

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri sekä alue- ja kuntavaaliehdokas (vihr.) Jyväskylästä.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 31.3.)