Tarmo Ketola
Ilmastopaneelin mukaan erilaiset metsän kasvumallit ennustavat metsien hiilinieluja ja hakkuumahdollisuuksia hyvin eri tavoin. Muun muassa tästä syystä vain yhden mallin perusteella tehtäviin toimiin sisältyy suuri riski tehdä vääriä johtopäätöksiä.
Mallien ennustamiin hakkuumäärin liittyy kaksi riskiä: joko hakataan liian vähän tai liikaa. Toteutuessaan näillä riskeillä on hyvin erilaiset kustannukset yhteiskunnalle.
Jos hakkaamme ”liian vähän”, vain ylioptimistiset metsäteollisuuden kasvunäkymät jäävät toteutumatta. Pienemmistä hakkuista huolimatta metsätaloudella tehdään tulosta, kuten on tehty aiempinakin vuosina, jolloin metsää on hakattu huomattavasti nykyistä vähemmän.
Sen sijaan liialliset hakkuut tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi, mikäli joudumme niiden takia kiristämään jo kireitä päästötavoitteita entisestään. Lisäksi nielujen palautuminen on liiallisten hakkuiden jälkeen hidasta. Kerran ylitetty hakkuutaso vesittää ilmastonsuojelutoimet pitkäksi aikaa.
Ilmastonmuutoksen vakavuuden ja vaihtoehtoisten hiilinielujen ja päästövähennysten kustannuksien takia meillä ei ole yksinkertaisesti varaa joutua tilanteeseen, jossa myöhemmin todetaan hakkuutason olleen liian suuri.
Vaikka ilmastopaneelin raportti kritisoikin laskentamalleja ennusteiden vaihtelevuudesta, yhdestä asiasta eri laskentamallit tuottivat kuitenkin samankaltaisen lopputuloksen: paras hiilinielu sadan vuoden ajalle syntyy vähentämällä hakkuita, ei niitä lisäämällä – tämä tieteellinen tosiasia on vastoin lobbarivetoisen metsäkeskustelun perusväittämää hakkuiden nieluja parantavasta vaikutuksesta.
Tarmo Ketola
FT, akatemiatutkija, dosentti
IPCC-työryhmän varajäsen
kansanedustajaehdokas (vihr.)
Petäjävesi
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisen mielipidesivulla 25.2.2019.