Varhaiskasvatuksen suhdeluvuilla kikkaillaan

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi huomautuksen Jyväskylän varhaiskasvatuksen järjestämisestä (KSML 8.1.). Ryhmäkoot sekä aikuisten ja lasten väliset suhdeluvut eivät täytä huomautuksen mukaan lain vaatimuksia.

Todellisuus ei ole kuitenkaan mustavalkoinen.

Ryhmiä tarkastellaan käytännön arjessa sekä hallinnon tasolla eri tavoin. Tämä on sinänsä ymmärrettävä ratkaisu säästötalkoiden jälkimainingeissa ja perusteluja ratkaisulle löytyy.

Jyväskylä ei ole suinkaan ainoa kunta, jossa lakipykäliä kierretään erilaisin teknisin kikkailuin. Tilanne on syntynyt pitkälti pakon sanelemana ja henkilöstö tekee parhaansa annettujen resurssien puitteissa.

Hallinnonalasta riippumatta toiminnan järjestäjä vastaa resurssien jaosta sekä operatiivisesta toiminnasta. Henkilöstön tehtävä ei ole valittaa epäkohdista asiakkaalle.

Olen kuullut ympäri Suomen huolestuttavia viestejä siitä, että epäkohdista puhuminen voi saattaa työntekijän vaikeaan asemaan. Tästä syystä törmäämme aika ajoin nimimerkillä kirjoitettuihin avautumisiin, jotka kuitataan liian herkästi yksittäisen henkilön kokemuksena.

Asiakkaan nostamiin epäkohtiin on sen sijaan paljon helpompi puuttua.

Päättäjinä saamme viestejä, joita käsittelemme ehdottoman luottamuksellisesti. Ongelmaksi muodostuu se, että toimimme rajatuin resurssein ja saamme ristiriitaista tietoa asioiden tilasta. Henkilöstön ja työnantajan näkemykset poikkeavat usein toisistaan.

Eduskunnan myöntämät resurssit toiminnan järjestämiseen ajavat meidät kuntapäättäjät vaikeaan asemaan. Voimme tiettyyn pisteeseen asti torpata valtiontahon asettamia säästötoimia, mutta loputtomiin ei yksikään kuntatalous kestä.

Siispä laadimme budjetit liian usein lain vaatiman minimin mukaisesti ja pyrimme tehostamaan toimintaa äärimmilleen. Tämä näkyy arjessa ja kostautuu myöhemmin entistäkin kalliimpien tulipalojen sammuttamisena.

Kevään vaaleissa meillä on mahdollisuus valita toisin. Eduskuntavaalit ovat ennen muuta arvovaalit ja vain annettu ääni vaikuttaa. Haluammeko ylläpitää inhimillisesti kestämätöntä toimintakulttuuria vai ohjata varoja kestävään, pitkän tähtäimen hyvinvointiin?

Varhaiskasvatus on vain yksi esimerkki kahden vaalikauden yli jatkuneista leikkaustoimenpiteistä. Yhtä hyvin voimme puhua ikääntyvien asemasta, koko koulutussektorista sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Valtimohaavaa ei paikata muumilaastareilla.

Leena Lyytinen
varhaiskasvatuksen opettaja
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
kansanedustajaehdokas
Jyväskylä

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisen mielipidesivulla 12.1.2019.