Maria Kaisa Aula haastoi 12.1. sanomalehti Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan aluevaaliehdokkaita tekemään yhdessä Keski-Suomesta lapsi- ja perheystävällistä maakuntaa.
Otan mielelläni tämän haasteen vastaan ja nostan esiin yhden toimijaryhmän, jonka merkitys ei ole ollut riittävän konkreettisella tavalla esillä julkisessa keskustelussa: lastensuojelu- ja perhejärjestöjen tekemän ennaltaehkäisevän, moninaisten perheiden hyvinvointia ja jaksamista edistävän työn. Tätä työtä tehdään myös monissa potilasjärjestöissä tukemalla koko perhettä, kun joku perheenjäsenistä sairastuu vakavasti.
Olen itse aikoinaan saanut terveydenhuollosta laadukasta äitiys- ja lastenneuvolapalvelua.
Neuvolakäynnit ja vastasyntyneen luokse tehty kotikäynti toivat turvaa ja luottamusta siihen, että lapsella asiat ovat kunnossa ja jos poikkeuksia ilmenisi, pääsisimme tarkempiin tutkimuksiin ja hoitoon. Esikoista odottaessani olin löytänyt sattumalta työväenopiston järjestämän odottavien äitien vertaistukiryhmän, jossa valmistauduttiin yhdessä synnytykseen, käsiteltiin pelkoja ja vahvistettiin tulevaa äiti–lapsisuhdetta. Sittemmin ohjauduin MLL:n perhekahvilatoimintaan, jota järjestettiin alueen nuorisotilalla, pienen kävelymatkan päässä kotoa. Siellä tutustuimme muihin alueen perheisiin, saimme kaikki hyvää vaihtelua arkeen, vaihdoimme tietoa ja ajatuksia. Voimaannuimme, kun muilla olikin samanlaisia kokemuksia, joita jokainen oli luullut vain omiksi huolikseen.
Niin tärkeää vanhemmalle, joka on kotona antamassa lapsilleen hoivaa ja huolenpitoa
öin ja päivin – usein hyvin pienillä tuloilla.
Samanlaista perhekahvilatukea ansaitsisivat vanhemmat myös lapsiperheen
myöhemmissä vaiheissa, jotta jaksettaisiin ja osattaisiin kasvattaa omia nuoria viisaalla tavalla. Siinä elämänvaiheessa vertaisia ei vain tahdo löytää jakamaan asioita, eikä sopivia ja luottamuksellisia foorumeja ole tarjolla.
Keski-Suomessa on useita yhdistyksiä, jotka tekevät perheiden ja lasten parhaaksi ennaltaehkäisevää työtä asiantuntemuksella ja suurella sydämellä. Sille soisi myös näkyvän aseman, kun keskustellaan siitä, mistä maakunnan hyvinvointi syntyy. Tällaisen arjen ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminnan todellista arvoa ja hyvinvointimerkitystä ei oikein nähdä päätöksenteossa. Eikä sitä lisäpotentiaalia, mikä toiminnalla olisi, jos taustalla toimivia yhdistyksiä tuettaisiin oikeasti niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mukaisesti. Niin tärkeitä kuin viranomaispalvelut ovatkin, on lapsiperheiden elämässä paljon asioita ja tilanteita, joiden jakaminen ja oman olon huojentaminen käy luontevimmin niiden kanssa, jotka jakavat samanlaisen kokemusmaailman. Hyvin ohjatuissa vertaisryhmissä ei kenenkään vanhemmuutta arvoteta aseman tai varallisuuden mukaan, sillä niistä puhuminen ei kuulu toimintakulttuuriin.
Hyvinvointia edistävän vertaistuen järjestäminen ei tapahdu itsestään. Tarvitaan viestintää, rohkaisua ja opastusta, sekä toimintaan sopivia puitteita. Järjestöjen resurssien vähäisyys ja aktiivisten yhdistysahertajien vaatimattomuus saattaa osaltaan johtaa siihen, että rahallista arvostusta ei päätöksentekoelimistä heru – itsensä kovaääninen markkinointi kun ei ole listalla ensimmäisenä, vaan pääasiana on heikoilla olevien ja tukea tarvitsevien auttaminen.
Tehdään Keski-Suomesta hyvinvointialue, jossa nämä puutteet on korjattu: tuetun vertaistoiminnan arvo ja sen vaikuttavuus perheiden hyvinvoinnin edistämisessä tunnustetaan ja järjestöistä tulee oikeasti tasavertainen kumppani toiminnan suunnittelussa ja rahoituksessa.
Anna-Kaarina Autere
YTM, sairaanhoitaja, KSSHP:n hallituksen 1. vpj
Aluevaaliehdokas (vihr)