Hoitajat pitäisi kutsua suunnittelupöytään, kun hoitotyön ongelmia ratkotaan.
Terveydenhuollon kriisi on järkyttävä, mutta kehitysmyönteisille, oman alansa tutkimustietoon perehtyneille hoitajille annetaan harvoin sananvaltaa. Ääneen pääsy ei tarkoita sitä, että toimittaja tökkää mikrofonin satunnaisen sairaanhoitajan suuhun kysyäkseen, mikä työssä tympii. Satu Satunnainen ei pysty äkkiseltään vastaamaan muuta kuin ”Parempaa palkkaa ja työolot kuntoon!” Ne ovatkin oikeita vastauksia, mutta niiden varassa ei koko palettia korjata.
On tuskastuttavaa, kun työn taitajia ei kuunnella. Kun osallistuin HUS:n vatsakirurgian poliklinikkatoiminnan siirtämiseen Kirurgisesta sairaalasta Jorviin, hoitajaporukkamme reissasi useasti taksilla Helsingin ja Espoon väliä. Suunnittelimme tehokkaampaa vastaanottomallia jonojen lyhentämiseksi. Kun toiminta sitten käynnistyi, oli kuin emme olisi asiasta kokoustaneetkaan. Aktivoimisemme oli ollut vain taputus olalle, kuin lasten ”osallistaminen” päiväkodissa kannustamalla heitä askartelemaan malleja, joille aikuiset suopeasti hymyilevät. Suunnitelmaamme oli tuskin edes luettu.
Hoitajavetoisilla terveysasemilla, kuten Jyväskylän Huhtasuolla, hoitajan erityisammattitaito huomioidaan paremmin. Hoitoprosessin hallinnointi ja potilaan kokonaisvaltainen tukeminen vaatii kuitenkin moniammatillisuutta. Hoitajapulaa ei helpota se, että iso osa työajasta kuluu tilastointiin, laskutukseen, jatkojen tekniseen koordinointiin ja tulkkivarauksiin. Töihin, joita varten voisi palkata toimistoassistentin tai sihteerin.
Tämän päivän suurimpia ongelmia ovat saumoistaan pursuilevat sairaalapäivystykset ja jatkohoitopaikkojen puute. Taustalla on kotihoidon aliresursointi ja se tosiasia, että perusterveydenhuollon palvelut eivät vedä. Helpotusta toisivat terveysasemien iltavastaanotot ja sosiaalihuollon alainen hoivapäivystys, koska aina ei tarvita akuutteihin sairauksiin keskittyvää sairaalapäivystystä. Lisäksi tarvitaan enemmän ympärivuorokautisia hoivapaikkoja haavoittuvassa asemassa oleville vanhuksille. Niihin pitäisi päästä riittävän ajoissa, kun yhteisöllisen asumisen avulla voidaan vielä tukea ikääntyneen aktiivisuutta ja mielenterveyttä.
Jokainen hoitaja tietää tämän kaiken. Hoitohenkilökunta on hyväksyttävä mukaan rakenteiden ja käytännön ratkaisujen suunnitteluun tasaveroisina ja päätösvaltaisina alansa edustajina, oman työnsä asiantuntijoina. Niin alkaa ratkaisuja löytyä.
Seija Helander
sairaanhoitaja, kansanedustajaehdokas (vihr.)
Mielipidekirjoitus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 12.1.2023