Kunnilla on hallussaan suuria metsäomaisuuksia ja niiden taloudellinen hyödyntäminen on tärkeä varainhankintakeino. Monessa kunnassa on luotu metsäohjelmia kuntametsien käyttöä ohjaamaan, ja näissä ohjelmissa on usein eroteltu metsiä virkistys- ja talousmetsiksi. Virkistysmetsissä vallitsevana metsänhakkuutapana on usein maisemasyistä jatkuva kasvatus ja kauempana asutuksessa sijaitsevilla aloilla on tyydytty jaksolliseen kasvatukseen avohakkuineen.
Riippumatta siitä, sijaitseeko metsä asutuksen lähettyvillä vai kauempana, tulisi jatkuvan kasvatuksen osuutta lisätä. Perinteinen jaksollinen metsänkasvatustapa harvennus- ja avohakkuineen tuottaa runsaat ulkoisvaikutukset. Erityisesti turvemailla avohakkuuta seuraavat ojitukset pilaavat vesistöt ja aiheuttavat voimakkaat ilmastopäästöt. Tällä tavoin se vaikuttaa kuntalaisten virkistysmahdollisuuksiin ja hiilijalanjälkeen. Jatkuvalla kasvatuksella metsätalouden vesi- ja ilmastopäästöjä on mahdollista vähentää ja ylläpitää monimuotoisuutta.
Nykyihminen arvottaa metsää huomattavan eri tavalla kuin vielä muutama sukupolvi sitten, jolloin luonto oli valjastettu lähinnä talouden veturiksi. Ihmiset ovat syystä huolissaan monimuotoisuus- ja ilmastokriisistä. Kunnat eivät voi yhteisön keskellä toimiessaan jättää näitä uhkia huomiotta. Jatkuvalla kasvatuksella näihin uhkiin on huomattavasti helpompi vastata kuin tasaikäiskasvatuksella.