Kategoria: koulutus
-
Vilma Viitasaari: Koulujen tasa-arvoa lisätään ennen kaikkea riittävillä resursseilla
Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua oppimistulosten eriytymisestä ja siihen liittyvästä koulushoppailusta. Esimerkiksi Helsingissä yhdeksi ratkaisuehdotukseksi on esitetty painotetuista luokista, kuten pääsykokeilla haettavista musiikki- ja kielipainotteisista luokista luopumista. Oppimistulosten heikkeneminen ja eriytyminen on todellinen ongelma. Oppimistulokset ovat laskeneet jo vuosia, ja esimerkiksi lukutaidon ja matematiikan osaamisen heikkeneminen vastaa tutkimusten mukaan jopa kahden vuoden oppimista. Oppimistulokset…
-
Elma Hyöky: Yhdenvertainen koulupolku on turvattava varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle
Koulupolku on turvattava varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle, jotta jokaisella suomalaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä. Varhaiskasvatus ja perusopetus Yhteiskunnan pystyssä pysymiseen tarvitaan hyvinvoivia asukkaita ja työntekijöitä, jotka kokevat olevansa tasa-arvoisesti osa yhteiskuntaa elämänsä alusta asti. Tällä hetkellä on huoli siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa alueellisen eriytymisen suhteen – jo nyt on…
-
Katri Savolainen: Kroonistuva osaajapula on katkaistava nyt!
Julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa vallitseva osaajapula on ollut vahvasti otsikoissa ja keskusteluissa viime vuosina. Suurissa sote-ammattiryhmissä työntekijöitä puuttuu jo tuhansia. Suhteellisesti eniten arvioidaan puuttuvan sosiaalityöntekijöitä, erityisopettajia lastentarhanopettajista ja psykologeja. Puheista ja puuttumisyrityksistä huolimatta nykyiset laskelmat eläköityvien ja valmistuvien määristä eivät edelleenkään lupaa mitään merkittävää muutosta vaikeaan tilanteeseen. Myös yksityisiä yrittäjiä edustavan Kauppakamarin valtakunnallisesta kyselystä, johon…
-
Tavoitteena maailman paras koulu
Suomi elää osaamisesta tänään ja vielä vahvemmin tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa hyvää koulutusta arvostetaan ja osaajista kilpaillaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomalainen koulu saa tunnustusta maailmanlaajuisesti. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten nuorten osaaminen on edelleen erinomaista, joskin nähtävissä on myös selkeitä huolenaiheita. Mm. alueellisiin eroihin oppimisessa ja sukupuolten välisiin oppimistuloksiin on syytä kiinnittää huomiota. Elinikäisen oppimisen valmiudet,…
-
Ammatillinen koulutus haasteiden edessä
Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön uudistus eli reformi astui voimaan 1.1.2018. Reformi on koulutusjärjestelmämme suurin uudistus peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Sen keskeisiä elementtejä ovat aikuisten ja nuorten ammatillisen koulutuksen yhdistyminen sekä lainsäädännössä että käytännön arjessa, työelämässä tapahtuvan oppimisen lisääminen sekä osaamisperusteisuus. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ja samanaikainen ammatillisen koulutuksen reformi ovat johtaneet kestämättömiin tilanteisiin. Jo vuosia tehdyt leikkaukset taloudellisiin resursseihin…
-
Ihmisiä nostetaan tukemalla, ei polkemalla
Syrjäytyminen ei ole ollut näiden vaalien kärkiteemoja. Ongelma ei silti ole hävinnyt minnekään eikä juuri pienentynyt. Me opettajat näemme läheltä, kuinka käsitys oman elämän suunnasta ja mielekkyydestä tuntuu olevan monelta nuorelta hukassa; juuri millään ei tunnu olevan mitään väliä. STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen johtajan mukaan Suomessa on jopa liki 100 000 syrjäytynyttä nuorta. Osa on ajautunut työelämän ulkopuolelle…
-
Hannele Vestola: Hiilinielut ja kiertotalous avainasemassa
Maakuntavaltuuston Vihreän ryhmän puheenjohtajan Hannele Vestolan puhe Keski-Suomen maakuntavaltuuston kokouksessa 16.11.2018. Kuva: Nico Holmberg Talousarvion yhteydessä puhumme maakuntamme kehittämisestä. Esiin on noussut kasvun esteenä huoli osaavan työvoiman saatavuudesta. Samaan aikaan meillä on edelleen melko korkea työttömyys, vaikka se onkin helpottunut korkeasuhdanteen aikana. Työvoiman saatavuutta on helpotettava erityisesti kehittämällä te-toimistojen käytäntöjä ja auttamalla työttömiä takaisin työmarkkinoille…
-
Suomi elää osaamisesta
Suomi elää osaamisesta tänään ja vielä vahvemmin tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa hyvää koulutusta arvostetaan ja osaajista kilpaillaan. Osaamisen vahvistamisen sijaan on maamme hallitus leikannut tällä kaudella koulutuksesta arviolta 900 miljoonaa euroa.
-
Ammatillisen koulutuksen laatu varmistettava
Laadukas koulutus on hyvin toimivan yhteiskunnan edellytys muuttuvassa maailmassa. Koulutukseen sijoitetut eurot maksavat itsensä moninkertaisina takaisin. Hyvä yleissivistys ja monipuolinen osaaminen ovat ratkaisevassa asemassa tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa. Koulutuksen määrärahojen leikkaukset ovat kohdistuneet kipeästi erityisesti ammatilliseen koulutukseen myös Keski-Suomessa. Leikkausten seurauksena koulutuksenjärjestäjät ovat joutuneet vähentämään opetusta tuntuvasti. Varsinkin paljon tukea tarvitsevan nuoren on entistä vaikeampaa pysyä…
-
Laadukas koulutus on yhteiskuntamme perusta
[Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 13.09.2018] Koulutusjärjestelmämme varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin on ollut Suomen menestyksen tae vuosikymmeniä. Sen aikaansaamat oppimistulokset olivat vielä jokin aika sitten kansainvälistä huipputasoa, ja siihen tultiin tutustumaan joka puolelta maailmaa. Viime vuosina huipulta on tultu alas. Erot hyvin ja heikosti pärjäävien välillä ovat revenneet, ja erityisesti poikien oppiminen huolestuttaa. Ennen viime eduskuntavaaleja näytti vallitsevan vankka poliittinen…